Matka kohti Coronin ja Palawanin paratiisisaaria Filippiineillä alkoi myrskyisissä merkeissä. Kentällä jengi naureskeli kesähepenissä lentokenttäbussia odotteleville, ja bussikuski huikkasi vielä perään, että toivottavasti matka vie jonnekin lämpimämpään. Manilassa meidät otti kuin ottikin vastaan tuttu kostean kuuma trooppinen ilma. Saavuimme myöhään illalla ja suuntasimme lentokenttähotelliin. Seuraavana aamuna matka jatkuisi kohti Coronin pikkusaarta.
Hyvin filippiiniläiseen tyyliin sisustettu Hotel Icon oli aika huvittava kokemus. Mikäs siinä oli koisiessa Beckhamin ja sussun välissä. Vajaan 30 euron huoneeseen kuului myös poreamme, mistä olisimme kyllä nauttineet paljon enemmän jos ilmastointi olisi toiminut kunnolla.
Seuraavana aamuna saavuimme sukeltajien suosiossa olevalle Coronin saarelle Palawanin pohjoispuolella. Coron jäi pääosin näkemättä, mutta emme me sitä varten tänne tulleetkaan.
Täältä lähtisimme nimittäin seuraavana aamuna yhdelle elämämme seikkailulle Tao Philippinesin mukana.
Seuraavat viisi päivää kulkisimme yli 200 saarta käsittävän Linapacan –saariryhmän kaukaiselta paratiisisaarelta toiselle aina Coronilta Palawanin saarelle asti. Päivät vietettiin veneessä välillä pysähtyen palmurannoille lepimään tai koralliriutoille snorklailemaan. Yöt vietettiin autioilla saarilla makuupussissa nukkuen.
Ei suihkua tai kunnon vessaa, vaan autioita unelmarantoja, hyviä tyyppejä, upeita koralleja, mielettömiä auringonlaskuja, ikimuistoisia hetkiä ja ananasrommia.
En ollut taas ihan varma, haluanko kirjoittaa tästä reissusta ollenkaan. Sehän ei ole koskaan hyvä asia, jos sana leviää liikaa. Mutta jälleen kerran teidät rakkaat harvat blogini lukijat palkitaan sisäpiirin tiedolla. Tao Philippines on ainutlaatuinen reissu koko maailmassa.
“This is a trip unlike any other in the world. It’s unlike any other because this is not a trip. It’s not a vacation. This is an experience. This is a glimpse into a fading way of life, to the way things were. This is LIFE.”
Monet näistä saarista ovat täysin asuttamattomia. Joillakin asuu pieniä kalastajakyliä. Ei turisteja, ei kauppoja, ei ravintoloita eikä majataloja.
Hintaa tälle lystille tuli noin nelisensataa euroa per nassu viideltä päivältä. Saattaa kuulostaa paljolta, jos ajattelee paikallista hintatasoa ja sitä, että nukuimme lähes taivasalla. Voin vakuuttaa, että reissu on joka sentin arvoinen. Sitä paitsi iso osa rahoista menee myös hyvään tarkoitukseen. Tao Philippines tukee paikallisia mm. rakentamalla kouluja ja päiväkoteja.
Samana iltana Coronilla tapasimme Taon pojat sekä ryhmän, jonka kanssa tulisimme tiiviisti reissaamaan seuraavat viisi päivää. Meitä oli hieman yli 20, jonka lisäksi matkaan lähti muutama paikallinen miehistöksi.
Auringon laskiessa Oliver, matkanjohtaja, kaatoi kaikille matkan ensimmäiset, mutta ei todellakaan viimeiset rommiananakset. Allekirjoitimme paperit, joiden mukaan lähdemme reissuun omalla vastuulla. Jos jotain sattuu, kaukaisilla saarilla apu on usein liian kaukana.
Seuraavana aamuna matkaan lähdettiin väsynein silmin. Eikä pelkästään edellisen illan San Miguelien takia, vaan myös siksi, että majatalomme sijaitsi kukkotarhan vieressä. Filippiiniläiset rakastavat kukkojaan. Ja jos luulit, että kukot kiekuvat vain aamulla, olet pahasti erehtynyt. Ilmaisu ‘kukonlaulun aikaan’ ei siis ihan oikeasti tarkoita mitään.
Matka Taon mukana alkaa ensi kerralla!
Jätä kommentti