“This is a place where it is still possible to get away from it all. To unplug from the senseless speed and stresses of modern existence, and soak in life as it was meant to be lived.” Tao Philippines
Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin myös meidän unelmien venereissu autioilla paratiisirannoilla Filippiineillä. Tässä viimeisiä tunnelmia Tao Philippinesin retkeltä Coronilta Palawanin saarelle. Annetaan kuvien puhua puolestaan vaikka ne eivät näille mestoille oikeutta teekään. Alla kuvia viimeiseltä leiriytymispaikalta, taas yhdestä bambumajasta suoraan rannalla palmujen alla.
Viimeisenä iltana, sopivasti kun meren elävät alkoivat pikkuhiljaa tökkimään, meitä odotti juhla-ateria filippiiniläiseen tyyliin eli kokonainen kookospähkinöiden kuorien yllä paistettu possu, eli filippiiniläinen lechon. Rapeaa possun nahkaa, nams! Paikalliset mammat tulivat vielä hellimään meitä ilmaisilla hieronnoilla. Viimeistä kertaa kokoonnuimme soihtujen valaisemaan illallispöytään, ja viimeistä kertaa menimme nukkumaan kuunnellen vain aaltojen lyömistä rantaan ja krikettien sirinää. Illasta tuli pitkä ja kaikki eivät taas selvinneet omaan majaansa yöksi vaan olivat kuulemma heränneet rantahiekalta tai leiritulen ääreltä juuri siitä mihin illalla, tai aamuyöllä, jäätiin.
Viimeinen päivä meni samoissa merkeissä kuin neljä edellistä, eli snorklatessa, uidessa, valkoisilla hiekkarannoilla ja paatin kannella loikoillessa. Viimeisellä saarella bongasimme turkoosissa vedessä kilpikonnia juuri kun miehistö alkoi huudella meitä takaisin paattiin. Katkerana, vedessä viivytellen niin pitkään kuin mahdollista, kiipesimme veneeseen ja kapteeni pisti keulan kohti El Nidon kaupunkia.
Kun viimeinen päivä alkoi painua kohti loppuaan, aurinko laskemaan ja botski lähestymään El Nidon satamaa, tunnelma paatissa oli haikea ja hiljainen. Varmaan kukaan ei halunnut retken loppuvan, ja paatissa oli havaittavissa kiukuttelua sekä epätoivoisia vetoomuksia retken jatkamiseksi. “One more day..” Miehistökin korkkasi bissen, heillä alkaisi nyt vaivainen parin päivän loma ennen seuraavaa retkeä.
Minulla on ollut isoja vaikeuksia löytää sanoja tälle Tao Philippinesin retkelle. Se on itse koettava. Viiden päivän ajan olimme kai vähän niin kuin Mikä-Mikä-Maassa, missä aika pysähtyy ja mistä et ikinä halua lähteä. Täällä muu maailma unohtuu siinä samassa kun paatti lipuu pois satamasta. Mikä-Mikä-Maassa ehkä unelmat syntyvät, mutta täällä niitä eletään.
Viimeiseen päivään mennessä vettä kammoksuva venekoira Berghain oli uskaltautunut veteen. Ehkä siitä sittenkin tulee hyvä kapteeni. Me muut olimme saaneet veneellisen uusia kavereita, joista muutaman kanssa törmättiin vielä matkan jälkeen, ja törmätään varmaan vielä tulevaisuudessakin jos samaan maahan satutaan.
Kun botski lipui viimeisenä iltana El Nidon satamaan auringon laskiessa taaksemme, olo oli tyhjä. Viimeiset viisi päivää olimme eläneet piilossa muulta maailmalta kuin kokonaan toisessa todellisuudessa. Ajatus normimaailman hälinään ja ihmisten pariin palaamiselta tuntui karulta kun lähes viikon olimme lipuneet paratiisissa vetelehtien rannoilla joilta ei löydy jalanjälkeäkään. Täydelliset viisi päivää!
Palatessamme El Nidoon ymmärsimme vielä paremmin, jos mahdollista, kuinka spesiaalin reissun olimme juuri saaneet kokea. Hypätessä kovaääniseen tricycleen eli paikalliseen tuktukiin tajusimme, että sopeutuminen normimaailmaan tulee viemään hetken. Hikisenä, hiekkaisena, nahka nihkeänä ja palaneena ja tukka takussa en voi väittää ettenkö odottanut lämmintä suihkua innolla! Tämä seikkailu ei unohdu ihan heti, ja muistutti taas miksi reissaaminen kannattaa. Mieti sitä seuraavalla kerralla kun mietit investointia vaikkapa uuteen puhelimeen, vaatteisiin, telkkariin tai muihin turhanpäiväisyyksiin.
Ei tällaisia reissuja saati paikkoja maailmassa montaa ole jäljellä. Tao Philippinesin retket ovat ainutlaatuisia. Kuka tietää, miten kauan tätä autuutta kestää ennen kuin kilpailijat hoksaavat Linapacanin saariston, ja saaret ovat turisteja ja krääsäkauppiaita tulvillaan. Jos sinulla on sisäpiirin tietoa hiljaisista paratiisisaarista tai -rannoista, jaa ihmeessä salaisuutesi, me suunnittelemme nimittäin paraikaa ensi vuoden reissuja!
Kyllä näitä kuvia katsellessa ja tekstejä lukiessa tajuaa, kuinka kaunis maailma meillä on. Tuo(kin) on koettava itse, ei sitä muuten ymmärrä.