Taon matkassa Coronilta Palawanille, osa III

“This is not a journey for everyone. This is not a journey for those who test the water with their big toe before getting in. This is a journey for those who dare to dive straight in head first. This is a journey for explorers. For people with open minds, who aren’t afraid to get a little dirty, to rough it a bit, for those who are not afraid to live life.”

Jatkoa reissukertomukseen saarihyppelyretkeltä Coronilta Palawanille Filippiineillä. Jos hyppäät kärryille vasta nyt, juttu alkaa täältä.

Rehellisyyden nimissä tunnustan, että tämä reissu pikkuisen jänskätti. Meikäläisessä on sen verran prinsessaa, että päiväkaudet ilman suihkua, vessaa saati meikkiä vähän hirvittivät. Ihan turhaan olin huolissani ja hyvää se teki.

Sitä paitsi, leiriytymispaikkojen taso oli korkeampi kuin mitä olimme odottaneet. Iloisena yllätyksenä simppeli ämpärivessa löytyi jopa botskistakin. Suihku taisi jäädä parina päivänä väliin, joskus vettä tuli jopa letkusta, ja eräänä iltana kaikki yhdessä poppoossa kävelimme paikallisen kylän kaivolle, josta jokainen sai pari kolme kauhallista niskaansa.

Odotimme nukkuvamme kaikki samassa majassa, mutta kolmena yönä neljästä saimme oman pikku majan suoraan rantahietikolla. Eli kyllä kelpasi!

Botskin kokki apulaisineen teki loistavaa työtä. Nälkä ei tällä reissulla tule. Lounaat olivat isoja juhla-aterioita koostuen filippiiniläiseen tyyliin valmistetuista meren herkuista, mitä ikinä päivän aikaan pyydystimme tai ostimme harvoilta vastaan lipuvilta paikallisilta kalastajilta.

Eräänä aamuna ryhmän vetäjä Ollie osti paikalliselta kalastajalta koko lähes kolmenkymmenen hengen porukalle tonnikalalounaan vaivaisella kolmella eurolla. Aika halpaa? Kalmaria, rapuja, katkiksia, kalaa, rauskua, mustekalaa, kasviksia ja riisiä. Jos joku meistä onnistui nappaamaan kalan, siitä tehtiin sashimia tarjoiltuna wasabin ja soijakastikkeen kanssa, tai paikallista cevicheä eli kinilawta. Siitä ei kala muuten paljon parane, katosi parempiin suihin aika äkkiä.

Iltapäivästä viimeistään kaiken vedessä pulikoimisen jälkeen maistui kylmä bisse. Ennen retkeä meille tehtiin selväksi, että tämä ei ole partypaatti. Silti kaikkia kehotettiin ostamaan ihan vähintäänkin yksi laatikko bisseä, mieluummin kaksi. Syy tähän selvisi puolivälissä matkaa, kun bissevarastot alkoivat ehtymään ja paniikki levisi. Onneksi saimme hieman varastojen täydennystä eräällä saarista.

Toisen leiriytymispaikan saarella (kuvat alla) asui myös kaksi paikallista perhettä. Olisi vähättelyä sanoa, että filippiiniläiset rakastavat karaokea. Filippiiniläiseen tyyliin siellä missä on koti, siellä on karaokebaari, vaikka kotina olisikin yksinkertainen bambumaja.

Vaikea arvata mistä löysimme itsemme muutaman rommiananaksen jälkeen illan pimetessä. Paikalliset näyttivät mallia vetämällä karaokebiisejä ammattilaisen ottein. Kun oli hiprakkaisten turistien vuoro huikeat klassikot kuten Barbie Girl lähtivät vähän turhankin kovaa ja korkealta. Lopulta bailasimme kunnes meidät heitettiin pihalle. Filippiinoilla on muuten myös tanssimuuvsit hallussa!

Huhujen mukaan ihan kaikki eivät selvinneet bambumajaan asti. Joku onneton ei löytänyt omaa majaansa ja nukkui pihalla, ja toinen yritti pimeässä tunkea Rohanin kainaloon… Eli ikimuistoinen ilta! Niinhän sitä sanotaan, että Filippiinien reissua ei lasketa jos et ole laulanut karaokea. Tulipahan sekin hoidettua pois alta, taas tälläkin kertaa. (Viime reissun Britney Spears -duetot ladyboyn kanssa vievät kyllä voiton.)

Karaokesta tulikin mieleen, Frank Sinatran My Way -biisi on monissa karaokebaareissa Filppareilla kielletty, ja vaikka ei olisikaan, suosittelen välttämään! Ai miksikö? Ainakin kaksitoista ihmistä tätä kyseistä biisiä laulaessa on tapettu täällä viimeisen vuosikymmenen aikana! Tiedä sitten menikö liian pahasti nuotin vierestä vai onko karaoke täällä vain niin suosittua että se on sattumaa?

Lopetetaan tähän tällä kertaa, jatkoa ensi numerossa!