South Australia pikakelauksella

Suurin osa South Australiasta jäi meiltä tälläkin kertaa näkemättä. Etelä-Australia ei ole kovin vehreää seutua. Itse asiassa South Australia peittää monia Australian kuivimmista erämaista. Monesti lepopaikoilla näkyi 360 astetta tyhjyyttä. Punaista hiekkaa, eikä ristin sielua missään. Upeita rantoja löytyy kuitenkin siinä missä mistä tahansa Australian rannikolta. Niiden lisäksi South Australialla on paljon tarjottavaa ainakin luonnon, eläimien, viinin ja ruoan rakastajille.

Homman nimihän on se, että meikäläinen on Aussilassa turistiviisumilla liikenteessä, jonka saa vain kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Se meinaa sitä, että joka kolmas kuukausi täytyy tehdä visiitti ulkomaille hankkimaan uusi viisumi. Bongasimme itsellemme halvat lennot Balille ja takaisin, mutta niitä varten meidän täytyi hinata itsemme toiselle puolelle Australiaa, Perthiin, ja nopeasti.

Pinta-alaltaan Suomea suurempi Etelä-Australian osavaltio piti taittaa vain kahdessa viikossa. Siinä on paljon ajamista.

Yksi yö vietettiin Mount Remarkable -kansallispuistossa, joka ei meistä kyllä ollut kovinkaan remarkable. Mieleen jäi vessassa vaaniva iso karvainen hämähäkki. Aamulla kenguruja loikki siellä sun täällä, ja iso ystävällinen goanna innostui lipomaan Rohanin varpaita.

Point Lowlyssa yövyimme merimaisemissa ja todistimme hulppean auringonlaskun delfiinien hyppiessä horisontissa. Näiden hetkien takia täällä reissussa ollaan!

Odotimme innolla Cedunaa, Australian osteripääkaupunkia, joka on myös viimeinen asutusalue ennen pahamaineista Nullarborin aavikkoa. Ceduna osoittautui pikku kyläpahaseksi, ja lievästi ilmaistuna ylimainostettu osteribaari neliömetrin kokoiseksi kojuksi. Nou hätä, paikallisessa rantaravintolassa pääsimme tankkaamaan ostereilla ja muilla meren herkuilla ennen edessä odottavaa pitkää ja puuduttavaa ajomatkaa.

Matkan varrella pysähdyimme ihmettelemään isoja kivimöhkäleitä, Murphy’s Haystacks. Tarpeeksi kaukaa katsottuna möhkäleet ovat jonkun mielestä joskus muistuttaneet heinäkasoja, ja siitä nimi.

Kiviäkin kiinnostaa, joten matka jatkui Baird Bayhin, jossa pääsimme taas nukahtamaan aaltojen liplatukseen. Pelikaanit, nuo pikkulinnut, joiden siipien väli voi helposti olla 2,5 metriä, liittyivät seuraamme ihailemaan auringonlaskua.

South Australian Eyren niemimaa on kuuluisa meren herkuistaan ja merileijonista, mutta myös valaista. Valaita varten olimme väärään aikaan vuodesta liikkeellä, mutta merijellonat onneksi pulikoivat täällä läpi vuoden. Baird Bayssä järjestetään muuten myös uintiretkiä merileijonanpentujen kanssa. Emme päässeet mukaan, kun emme olleet buukanneet etukäteen, ja meillä oli tiukka aikataulu. Jyrkänteeltä pääsimme sentään vakoilemaan, kun jellonat, joita laskimme olevan yli 50, lekottelivat auringossa.

Kimban kyläpahasessa oltiin puolessavälissä Australiaa, mutta ei lähelläkään puoltaväliä meidän matkaa!

Mielettömiä auringonlaskuja, suussa sulavia meren herkkuja, merijellonien bongaamista, luontoa… South Australiaan tullaan toistekin! Nyt edessä oli kuitenkin pahamaineinen Nullarbor... Siitä lisää ensi kerralla!