Viininmaistelua Barossa Valleyssä

Adelaide on mainettaan mukavampi kaupunki. Paljon aikaa emme Adelaidessa loppupeleissä viettäneet, mutta retken yhden Australian vanhimmista viinialueista, Barossa Valleyn viinitiloille halusimme siihen mahduttaa.

Saavuttuamme Adelaideen ajoimme suoraan rantsuun ihailemaan auringonlaskua. Seuraavan päivän viininmaistelukierrokseen valmistauduttiin, kuinkas muutenkaan, kuin maistelemalla hieman viiniä.

Aamu valkeni kunnon monsuunisateessa, ja meinasimme kaiken lisäksi myöhästyä aamuruuhkassa Groovy Grape Getaways -bussista. Pääsimme kyytiin, kuski käänsi popit kaakkoon ja kurvasi minibussin kohti Barossa Valleyta. Läheisen Clare Valleyn viinikellareitahan tuli koluttua jo pari vuotta sitten.

Matkalla pysähdyimme aamupalalle maailman suurimmalle keinuhevoselle. Australialaisilla näyttää olevan jokin perversio rakentaa maailman isoimpia milloin mitäkin, kuten jokainen Australian matkaaja tietää. Täältä löytyy mm. jättimäinen katkarapupatsas, erilaisia hedelmiä, eläimiä kuten myös esimerkiksi jättimäinen golfpallo.

Jättimäisen keinuhevosen jälkeen kuski pysäytti auton vielä Whispering Wall -padon luona, jolla on ilmeisesti jotakin historiallista merkitystä. Tässä vaiheessa meistä kärsimättömimmät ja janoisimmat alkoivat kuitenkin jo kaipaamaan kielenkostuketta ja utelemaan, olikohan reissun tarkoitus kenties maistella viinejä…

Ensimmäisenä pysähdyimme siis Jacob’s Creekissä, joka on varmaan monille tuttu myös siellä koti-Suomessa Alkon hyllyltä. Tietoisku: Kyseisiä viinejä muuten juodaan yli kaksi miljoonaa lasia päivässä ympäri maailmaa. Jacob’s Creek ei enää ole nimensä mukainen joki, vaan kuivunut aikapäiviä sitten.

Siellä nämä halpaan tonkkaviiniin eli gooniin tottuneet varsinaiset viiniasiantuntijat pyörittelivät, haistelivat, maistelivat ja kurlasivat oikeaoppisesti hienostellen eri viinejä. Kulmikas? Pöyhkeä? Nahkainen? Minusta viini on aina joko hyvää tai juotavaa. Ja mitään muuta itse en niissä maista kuin rypäleet, ja joskus tynnyrin. Kertoisivat jotain oikeasti hyödyllisiä tietoja, kuten minkälaisen hiprakan taikka darran mistäkin viinistä saa. Vaikka Barossa Valleyn kuuluisat shirazit toki meillekin maistuivat, hinta-laatusuhteelta ei ole goonin voittanutta!

Richmond Grove -tilalla, joka muuten todellisuudessa valmistaa kaikki Jacob’s Creekin punkut, pääsimme myös seuraamaan valmistusprosessia. Siellähän se purppuranpunainen jumalten nektari vaahtosi.

Viimeisenä mutta ei varmasti vähäisimpänä vierailimme Steppensfield -tilalla, jossa pääsimme maistamaan vintage-portviinejä.

Sata vuotta vanhaa portviiniä, joka olisi maksanut vain pari tonnia pullo, saimme vain haistaa. Maistamisoikeuden sai ostaa 35 dollarilla, mutta tässä vaiheessa iltapäivää päättelimme, että makunystyrät eivät olisi parhaimmillaan arvostamaan kyseistä viiniä (lisättäköön, että samalla hinnalla saa yli kymmenen litraa goonia).

Pienessä nousussa oleva brittiläisjamppa sen sijaan teki sijoituksen, ja kulautti kerralla kurkusta alas viinin, joka oli odottanut tynnyrissä sata vuotta sitä hetkeä.

Matkan varrella bongasimme jonkun takapihalla tonkkaviinipuun! Siinä on pari tonkkaa jollain mennyt. Pitäisiköhän itsekin alkaa istuttamaan tällaista puuta, sehän olisi meille vähän niin kuin pyhäkkö.

Illalla jatkoimme omaa viininmaisteluamme illallisen äärellä matkaan lähteneen tokay-pullon muodossa. Sen verran oli viiniä tullut maisteltua päivän mittaan, että auto jäi halliin, ja nukuimme parkkihallissa.