Nullarborin erämaan yli

‘Any man who would travel this country for pleasure would go to hell for a pastime’, kirjoitti joku tyyppi South Australiasta Western Australiaan kulkevasta Nullarborin autiomaasta 1890-luvulla. Vaikka nykypäivänä, Eyre Highwayn päällystetyllä tiellä mukavasti kruisaillessa Nullarborin ylitys ei ole yhtä hullun hommaa kuin ennen vanhaan, on reissu edelleen yksi Australian eeppisimmistä road tripeistä.

Nullarborin kuiva erämaa venyy noin 1100 kilometrin pituudelle. Kyseessä on myös maailman suurin kalkkikivimöhkäle peittäen jopa 200 000 neliökilsaa. Edward Eyre, englantilainen löytöretkeilijä, jonka mukaan Eyren niemimaa on nimetty, kuvaili Nullarboria Australian häpeäpilkuksi ja paikaksi, josta näkee painajaisia. Näin varmasti olikin aikoinaan 1800-luvulla, kun hän ensimmäisenä valkonaamana saattueineen ylitti erämaan hevosilla, joista kolme kuoli janoon.

Vaikka autolla reissun taittaminen nykyään on huomattavasti helpompaa, reissuun ei lähdetä tuosta vain ja valmistautumatta. Matka alkoi Cedunan osterikaupungista hyvin varustautuneina. Arvioimme, että 10 litran viinitonkan (joka maksoi muuten vain vaivaiset 17 euroa) voimalla selviämme kolme päivää, jonka kuluessa tämä valtava, suureksi osaksi puuton tasanko oli tarkoitus taittaa.

Edessä oli siis harvinaisen pitkä ja suora tie. Nullarborhan tulee latinankielisistä sanoista nullus ja arbor, eli ei puita. Puskaa, pölyä, hiekkaa senkin edestä. Ja entäs kärpäsiä? Noita surisevia paholaisia tunki jokaiseen ruumiinaukkoon, mutta erityisen mieltyneitä ne olivat silmiin.

Bensan hinta sai Rohanin niskavillat pystyyn, vaikka ei oltu täälläkään vielä lähelläkään Suomen hintoja…

Nullarborilla on aavikon ilmasto. Päivisin tukehduimme kuumuuteen, kun taas auringon laskettua sai kaivaa villatakkia kylmän tuulen päästessä puhaltamaan esteettä mereltä.

Autiolla tiellä tuli vastaan lähinnä kuolleita kenguruita, mutta myös jokunen elävä emu.

Nullarbor ei osoittautunut niin yksitoikkoisen tylsäksi, mitä odotimme. Rannikolla Nullarborin vertikaaliset kalliot, Bunda Cliffs putoavat näyttävästi mereen. Talvisin tämä on oiva mesta bongata valaita. Yhtenä aamuna aamulenkillä viuhtoessani menemään törmäsiin jättimäisiin hiekkadyyneihin, jotka päättyivät mereen. Jos alla olisi ollut kunnon 4WD, nähtävää olisi ollut enemmänkin.

Kolme aikavyöhykettä myöhemmin ylittäessämme osavaltioiden rajaa Western Australiaan meiltä takavarikoitiin kaikki vihannekset ja hedelmät ja vielä säilytyslaatikotkin hedelmäkärpäsien leviämisen pelossa. Oli helpotus päästä takaisin sivistyksen pariin, vaikka punaista hiekkaa löytyi autosta vielä viikkojen päästä.

Se siitä taipaleesta! Ajoihan sen kerran, sitä en tiedä ajaisinko toiste! Nullarborin läpihän kulkee myös eeppinen junamatka Trans-Australian Railwayllä. Epäilemättä unohtumaton kokemus tämäkin, mutta silti meistä road trippiä ei voita mikään!