Jatkoa viime numerosta!
Yhtenä päivänä resortin manageri Daniel vei meidät visiitille paikalliseen EU:n sponssimaan sisäoppilaitokseen, jossa tapasimme rehtorin. Danielilla taisi olla oma lehmä ojassa. Hänen tyttärensä käy tätä koulua, ja koulu tarvitsee kipeästi uuden vesitankin. Harmi, että meikäläisen viimeisillä reppureissaajan pennosilla ei montaa säiliötä osteta.
Lähistöllä on monia ‘sinisiä reikiä’ (blue hole), yli 200 metriä syviä uskomattoman kirkkaan sinisiä lampia keskellä viidakkoa, ja pariin otteeseen kävimme täällä pulahtamassa. Harmi, ettei kamera onnistunut tallentamaan kaikkia sinisen eri sävyjä. Näimme täällä myös jättikokoisia lepakoita.
Saivatpa pojat houkuteltua meikäläisen vielä antamaan kavalle yhden viimeisen mahdollisuuden. Tällä kertaa baarina toimi pelkkä tynnyri auton lavalla. Itse kyllä tästä eteenpäin pitäydyn alkomaholissa, se on huomattavasti enemmän meikäläisen juttu!
Eräänä iltana arkkiviholliseni palasi kuolleista. Sain aikamoisen slaagin kun nostin vessanpöntön kannen, ja kahdeksan paholaisen silmää tuijotti takaisin. Mistä lähtien hämähäkit sukeltavat?!?!? Vanhat papat tulivat bungalowiini hämähäkkijahtiin, mutta se oli poissa. Loppuajan bungalowissa vainoharhaisena olin näkevinäni hirviön kaikkialla, kahdeksan karvaista jalkaa tuli painajaisiini, enkä uskaltanut enää käyttää vessaa.
Parina viimeisenä yönä oli viileä tuuli, ja koska minulla oli pelkkä hyttysverkko ikkunana ja lakana peittona, onnistuin saamaan flunssan. Viimeinen päivä meni kuumeessa pahoinvoiden riippumatossa maaten. Meikäläisellä on tapana aina ensimmäisenä ajatella worst case scenariota ja olin tietysti ihan varma, että se on malariaa, kun itsepäisesti olin päättänyt ilman lääkkeitä reissata.
11 päivän jälkeen Vanuatulla henkilökohtainen bussikuskini tuli hakemaan minua lentokentälle. Olisin antanut varmaan vaikka toisen munuaiseni, jotta olisin voinut jäädä. Törmäsin vielä sattumalta kentällä Million Dollar Pointin poitsuihin. Kahden koneen vaihdon jälkeen olin takaisin kylmässä Melbournessa. Lonnoc ja Champagne Beach tulevat varmasti olemaan aina meikäläisen happy place. Se uskomaton vapaudentunne, epätodellinen fiilis, kun olin yksin piilossa maailmalta omassa paratiisissani, ei unohdu varmasti ikinä.
Wow, just lookin at your photos and the pics are absolutely stunning, i could feel a tear in my eye while reading the text about the spider in the toilet. I even miss all that. I miss everything over there more than anything. <3
yeah it was beautiful… but i'm not missing the spiders!