Port Vilasta bussilla ja lautalla pääsimme Hideawayn pikkuruiselle resorttisaarelle. Palmupuita, pina coladaa, valkoista hiekkaa ja kirkasta vettä. Vihdoin! Snorklaus oli…
Opiskelijaviisumini Aussilassa oli menossa umpeen, ja tarkoitukseni oli jatkaa maassa oleskelua Working Holiday –viisumilla. Meikäläisen matka Aussilassahan ei ole ohi,…
Terveisiä palmun alta! Aussilan spring breakkiä lähdettiin viettämään tyttöseurassa tropiikkiin Queenslandin osavaltioon Airlie Beachille, josta lähtevät myös botskit kohti Great…
Olin odottanut vaihtoyliopiston järkkäämää surffileiriä Phillip Islandille kuin kuuta nousevaa. Yksi Australian matkani haaveista oli tietenkin oppia ratsastamaan aalloilla. Parin…
Koilliseen Melbournesta sijaitsee alue nimeltä High Country, josta löytyy kansallispuistoja, Victorian korkeimpia vuoria (jos niitä nyt vuoriksi voi kutsua), viinitiloja,…
Let’s face it – Suomen opiskelusysteemi on taivas laiskamadoille. 19-vuotiaana sitä elää hetkessä eikä tulevaisuutta ajattele. Jotkut vastuuntuntoiset ehkä, mutta…
Hyppää kyytiin Muuttolintu -blogiin! Blogissa seurataan seikkailuja maailmalla aina siitä asti, kun lähdin untuvikkona maailmalle vuonna 2009, lopullisena kohteena opiskelijavaihto…