Biletystä, aurinkoa ja snorklausta Whitsundaysilla

Lentomme MacKayhin lähti aikaisin sunnuntaiaamuna. Kuinka ollakaan, tyypilliseen tapaani myöhästyin taas melkein lennolta, kun löysin itseni vielä viideltä sunnuntaiaamuna baarista. Syytän baarimikkoa, joka jakoi meikäläiselle ilmaisia drinksuja. Nerokas suunnitelma oli hypätä MacKayssa bussiin kohti Airlie Beachiä. Saimme odottaa kentällä bussia kaksi tuntia, kunnes bussi vihdoin saapui, emme mahtuneet siihen, ja kuski käski odottaa kuusi tuntia lisää seuraavaa bussia. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ja vuokrasimme randomin saksalaisen tyypin kanssa renkaat alle.

Seuraavana päivänä hyppäsimme Pride of Airlie -katamaraanin kyytiin kolmen päivän seilausretkelle. Pride of Airlie osoittautui bilebotskiksi ja goonit kaivettiin hyvin äkkiä esiin. Turkoosia vettä ja unenomaisia saaria. Whitsundays -saariryhmä koostuu 74 sademetsän ja valkoisten hiekkarantojen peittämästä saaresta, joista vain kuusi on asuttuja. Täältä on siis mahdollisuus löytää se oma yksityinen trooppinen paratiisi. Muutama saarista on muutettu kalliiksi luksusresorteiksi rikkaille ja kuuluisille, ja näitä ei saa edes lähestyä muuten kuin helikopterilla.

Bunkkasimme South Mollen saarella, kaunis resortti palmupuineen ja rantoineen, joka on muutettu reppureissaajien bilemekaksi. Me löysimmekin itsemme pääasiassa poreammeesta, baaritiskiltä tai tanssilattialta. Saarelle ei ole sallittua viedä omia drinksuja, mutta retken järjestäjät vihjasivat, että kunhan emme juoksentele pitkin saarta goonitonkat käsissä, he katsovat hommaa läpi sormien.

Aamulla, edelleen pienessä sievässä, matka jatkui kohti Whitehaven Beachiä, Whitsundaysien kuuluisinta rantaa, joka on rankattu yhdeksi maailman parhaista. Makasimme mielettömän hienolla valkoisella hiekalla auringossa goonia kitaten, kun alkoi sataa. Sehän ei menoa haitannut, päinvastoin…

Viimeisenä päivänä pääsimme snorklaamaan Isolla Valliriutalla. Tämä riuttahan tunnetaan yhtenä maailman seitsemästä ihmeestä. Se on maailman suurin koralliriutta, venyen 2600 kilometrin alueelle ja peittäen 344 400 neliökilometriä. Sen voi jopa nähdä avaruudesta. Tätä oli odotettu, Iso Valliriutta kuuluu jokaisen Aussilan matkaajan must-kokemuksiin. Siitäkin huolimatta, että edellisvuoden syklonien takia näkyvyys ei ollut ihanteellinen. Mutta silti kokemus oli mahtava! Kaloja sateenkaaren väreissä, nemoja, pinkkejä, oranssseja, kirkkaansinisiä koralleja. Olin niin innoissani, että en huomannut että botski tekee lähtöä ja kaikki muut ovat jo kyydissä. Olisin jäänyt yksikseni pienelle hiekkasaarekkeelle vain kilpikonnat seuranani, ellei joku olisi huomannut, että yksi puuttuu.

Loppuviikko vietettiin Airlie Beachillä, reppureissaajien bilemekassa auringossa lojuen ja goonia lipittäen. Pääkatu on täynnä uniikkeja pikkuputiikkeja, baareja ja pubeja. Rantsusta ei valitettavasti päässyt uimaan meduusojen takia, mutta sitä varten tänne on rakennettu massiivinen laguuni. Rusketus menee jo melkein afrikkalaisesta! Loma oli mahtava, ei kylläkään ehkä se kaikkein rentouttavin… Rakastuin Queenslandiin ihan täysillä, ja tänne on päästävä vielä takaisin!