Wilson’s Prom – Vompatteja ja autioita rantoja, osa 2

Jos missasit edellisen jutun Wilson’s Promista, se löytyy täältä.

Melbournen asukit eivät suotta usein nimeä Wilson’s Promontoryn kansallispuistoa lempparimestakseen. Unelmarantojen ja kauniin luonnon Wilson’s Prom on meidänkin suosikki, ja vetää helposti vertoja kuuluisammille Victorian osavaltion turistivetonauloille. Kaikki Australian matkaajat tietävät Great Ocean Roadin, mutta miksi niin harva puhuu Wilson’s Promista?

Wilson’s Prom ei ole pelkästään vaeltajille, vaan kansallispuistoon tulevat lomailemaan kaikki lapsiperheistä reppureissaajiin ja eläkeläisiin. Koulujen kesälomien aikaan paikka on niin suosittu, että leiripaikan saa vain arvonnan kautta, jos on ilmoittautunut oikeaan aikaan.

Toisella reissullamme Wilson’s Promiin homman nimi oli chillailu kansallispuiston isoimmalla leirintäalueella Tidal Riverillä. Läheltä lähtee kymmeniä ympäri kansallispuistoa kulkevia polkuja, jotka vaihtelevat useamman päivän vaelluksista muutaman minuutin sunnuntaitepasteluihin. Pakko ei ole liikauttaa evääkään. Tidal Riverin joenrannalla tai merenrannalla puljaillessa ja hengaillessa saa helposti kulumaan päivän jos toisenkin. Uimapatjat ja vesilelut vaan mukaan!

Kansallispuistoon saapuessa retkeilijän toivottaa tervetulleeksi hulppeat merimaisemat. Jo ajomatkalla bongasimme kenguruita ja emuja. Lintubongaaja olisi Wilson’s Promissa täpinöissään, sillä puistossa näkee vaikka minkänäköistä siivekästä.

Mutta ensisijaisesti Wilson’s Prom on kuuluisa vompateistaan. Wilson’s Prom on kenties Aussilan paras paikka bongata vompatti luonnossa. Itse asiassa täällä on vaikea olla näkemättä vompattia, sillä pimeän tullen niitä käyskentelee kaikkialla.

Kelit eivät hellineet tällä kertaa samalla tavalla kuin viime kerralla. Wilson’s Promin sää on pahamaineisen vaihteleva, ja yleensä aina muutaman asteen kylmempi kuin Melbournessa.

Kävimme tsekkaamassa lähirantsut kuten Squeaky Beachin, joka on saanut nimensä jalkojen alla vinkuvasta hiekasta. Vingutimme valkoista hiekkaa varpaiden alla, kirmasimme turkoosissa vedessä ja kiipeilimme isoilla punaisilla kivikasoilla.

Auringon laskiessa vompatit tulivat taas koloistaan. Tidal Riverin vompatit osoittautuivat varsin kesyiksi, epäilemättä ruokkimisen seuraksena. Muistathan, että ruokkimalla villieläimiä teet niille karhunpalveluksen. Elukat sairastuvat ja tulevat riippuvaisiksi ruokkimisesta. Valitettavasti tämä on yleistä, erityisesti, mutta ei pelkästään turistien keskuudessa. Nolottaa ihan myöntää, että itsekin olen syyllistynyt tähän aikaisempina aussivuosinani, kun en vielä tiennyt paremmin. Pidetään hyvää huolta elukoista, joohan!

Pimeän tultua nöpönenäisiä nallekarhuja oli joka puolella mussuttamassa Tidal Riverin nurmikkoa. Monet tallustivat suoraan luokse. Ihme, että ruohosta on mitään jäljellä, sillä nälkäisiä vompatteja oli niin monta.

Seuraa oppitunti siitä, miksi villieläimiä ei kuulu myöskään koskea, vaikka kuinka mieli tekisi. Rauhassa silittelin yhden Wilson Vompatin pehmeää karvaa, eikä tyyppi ollut moksiskaan. Kunnes yhtäkkiä, ihan puskista, vompatti iski isot majavanhampaansa jalkaani. Vompatti ei onneksi sen kummemmin ollut ihmislihan perään, vaikka meikäläisen koivet aika mehukkailta varmaan näyttivätkin. Taisi vaan saada tarpeeksensa lääppimisestä. Jalkaan tuli mojova mustelma. Typerä ihminen sai mitä ansaitsi; villieläimiä saa katsoa, mutta ei koskea!