Taon matkassa Coronilta Palawanille, osa V

“This is a trip unlike any other in the world. It’s unlike any other because this is not a trip. It’s not a vacation. This is an experience. This is a glimpse into a fading way of life. To the way things were. This is LIFE.”Tao Philippines

Jatkoa viime numerosta eli palaamme vielä Tao Philippinesin saarihyppelyretkelle Coronilta Palawanille Filippiineillä. Jos hyppäät kyytiin vasta nyt, kärryille pääset täältä.

Pariin otteeseen pääsimme kannella tai autioilla rannoilla auringossa levyttämisen ja snorklailun ohessa visiitille kaukaiseen kalastajakylään. Täällä paikalliset asuvat idyllisissä puitteissa valkoiselle hiekalle palmujen alle rakennetuissa simppeleissä bambumajoissa. Kalastuksen ympärillä pyörivä täkäläinen elämä on ollut samanlaista vuosikymmenien ajan eikä se ole juuri muuttunut. Kontakti ulkomaailmaan on vähäistä.

Sellaisen länkkärin korvaan, joka täällä ei ole käynyt, elämä filippiiniläisessä kalastajakylässä saattaa kalskahtaa köyhältä. Toki elämään täällä liittyy isojakin haasteita, kuten sadekausi ja myrskyt, ajoittainen pula ruoasta, puhtaasta vedestä tai terveydenhuollosta. Mutta vaikka kaikilta ei täällä löydy kännyköitä tai telkkareita, voin vakuuttaa, että kurjuutta tai köyhyyttä elämä täällä ei ole. Ainoastaan vähemmän monimutkaista.

Missään paikassa ei ole ikinä tullut vastaan yhtä paljon hymyileviä kasvoja. Varsinkin lapset ovat innoissaan nähdessään uusia naamoja muualta maailmasta ja innoissaan esittelevät tanssimuuvsejaan, kun taas ujommat kuiskaavat “hello” kauempaa.

Klisee, mutta ei täällä onnellisuuteen vaadita paljon. Tärkein omaisuus on perhe. Pienet asiat kuten perheen ja ystävien kanssa jutustelu pähkinäpussin äärellä riittävät. Pistää taas kerran miettimään, miksi länsimaissa, missä meillä on niin paljon enemmän ja monet asiat näennäisesti “paremmin”, ihmisillä tuntuu olevan enemmän ainoastaan valittamisen aihetta ja asiat oikeasti huonommin.

Taon pojat, joista monet ovat kotoisin näistä kylistä, ovat täällä tervetulleita vieraita, ja vielä harvinaiset turistit otetaan lämmöllä vastaan.

Osa Taon näistä retkistä tekemistä rahoista menee paikallisiin kehitysprojekteihin. Tao on rakentanut kaikkea kouluista ja päiväkodeista koriskenttiin, järjestää terveydenhuoltoa ja hankkii tarvikkeita ja lääkkeitä, ruokkii aliravittuja lapsia ja työllistää paikallisia antaen heille mahdollisuuden erilaiseen elämään. Yhdellä saarista Taolla on iso kyläläisten pyörittämä luomufarmi. Tao myös opettaa paikallisille kestävää maataloutta, puutarhanhoitoa ja kalastusta. Perinteiset tyylit, kuten sittemmin laittomaksi muutettu dynamiittikalastus ja metsien polttaminen peltojen tieltä kun eivät välttämättä ole niitä parhaita tapoja…

Viimeisin taifuuni tuhosi monia Taon reitillä olevia saarien yhteisöjä täysin. Traagisesti myös yksi Taon pojista kuoli tässä myrskyssä yrittäessään pelastaa Taon venettä. Taifuunin jälkeen Tao muuttui hetkellisesti hyväntekeväisyysjärjestöksi, ja lahjoitusten avulla Tao onnistui pistämään kylien jälleenrakennukseen enemmän rahaa kuin koko Kiinan valtio.

Yhtenä päivänä bangkan kannella ryhmän vetäjä, joka asiasta leikkiä laskeva, ilkikurisesti virnuileva, palmunlatvaan vaivattomasti kiipeävä Ollie kertoi meille tarinansa.

Ollie oli 12 vuotta kalastajana, eikä ole koskaan käynyt kouluja. Hän oppi englantiakin vasta Taon myötä. Ollie tuntee Linapacanin saaret kuin omat taskunsa ja puhuu kuutta eri murretta.

Elämä ei ollut aina helppoa, ja kalastajana Ollie joutui olemaan viikkokausia erossa perheestään ja tulemaan toimeen joskus päiviä vain banaanilla. Hyttysiltä suojauduttiin hieromalla dieselöljyä ihoon ja sateelta pääsi suojaan vain pressun alle. Yöllä kalastettiin sukeltamalla syvälle varusteina pelkästään otsalamppu ja harppuuna, ilmaa saatiin bensanmakuisesta letkusta veneestä. Moni hänen ystävistään kuoli näissä hommissa.

Nyt Olliella on varaa ostaa useampi moottoripyörä, mutta edelleen hän toivoo, että voisi viettää enemmän aikaa perheensä kanssa. Ollie sanoo kuitenkin rakastavansa työtään. Ja sen sanottuaan hän hyppää takaperinvoltin kautta mereen.

Taolle on tärkeää, ettei näistä retkistä jää saarille mitään muuta kuin jalanjäljet. Paikallista elämäntapaa ei haluta muuttaa. Kyliä tuetaan mm. rakentamalla ja opettamalla ja tuomalla tarvikkeita, mutta hyvin harvoin suoraan rahalla, sillä liika raha voisi muuttaa kylien ilmapiiriä. Emmehän halua että ensi kerralla näiden kalastajakylissä meitä vastassa on perinteisen elinkeinonsa hylänneitä krääsäkauppiaita!

Tao Philippines on ekoturismia parhaimmillaan. Mutta palataan vielä hetkeksi tunnelmiin paattiin ensi kerralla…