Riksaralli Intiassa, osa 3

Jatkoa juttuun häämatkalta riksarallista Intiassa! Jos hyppäät kyytiin vasta nyt, kärryille pääset lukemalla osan 1 ja osan 2. 

Chennain smogisen kaaoksen jäätyä taakse maisemat vaihtuivat rannikon kultaisiin palmurantoihin ja kuvauksellisiin jokilaaksoihin. Pondicherryn kaupungin jotkut saattavat tuntea Aurovillen utopisesta hippiyhteisöstä, jossa ihmiset ympäri maailmaa elävät ilman rahaa tai uskontoa sovussa omistautuen rauhalle. 

Ajoimme ohi tee– ja kahviplantaasien ja komeiden temppelien. Yövyimme pyhissä kaupungeissa kuten Thiruvannamalaissa, jossa kymmenien kilometrien pituudelta tien vieressä kökki oranssiin pukeutuneita sadhuja almujen toivossa. Sadhuja kummallisempi näky olivat kuitenkin viiden metrin välein nököttävät roskapöntöt. Harvinaista Intiassa.

Rannikolta käännyimme sisämaahan ja nousimme pitkin jyrkkiä hiuspinnimutkia Eastern ja Western Ghatsien vuorille. Tien vieressä oli jyrkkä pudotus, ja mutkiin kaahaavien intialaisten lisäksi tiellä sai väistellä myös apinoita. 

Yercaudin vuoristokylässä vedimme keuhkot täyteen raikasta ja viileää ilmaa. Vuorenhuipulla sijaitsevaan hotelliin noustiin pitkin kuoppaista ja jyrkkää maantietä. Toisen piti hypätä ulos riksasta, ja siltikin riksa melkein luovutti. Alastulo ei ollut yhtään helpompaa, sillä riksan jarruihin ei ollut luottamista.

Iso osa riksarallia ovat mahdollisimman kahelit puvut sekä riksan tuunaaminen. Jos budjetti ei ole ongelma, riksan blingblingaamisessa rajana on vain mielikuvitus. Teknisten ominaisuuksien, kuten musikaalisen äänitorven, mukavuuksien kuten pehmeiden penkkien lisäksi riksaan saa vaikkapa jääkaapin, discopallon ja -valot, koiran karvapeitteen tyyliin Nuija ja Tosinuija, tai seepranpään katolle.

Kostyymien järkkääminen jäi meillä kaiken ajan nielaisevan hääjuhlan vuoksi viime tippaan. Lopulta juuri ennen matkaa tilasimme messevät puvut netistä toimitettavaksi suoraan Intiaan järjestäjien antamaan osoitteeseen. Tässä kohtaa tietysti kävi mielessä, että Intiasta kun puhutaan, homma ei välttämättä ole näin yksinkertaista. Tottakai puvut jäivät jumiin tulliin, emmekä saaneet niitä ikinä järjestäjien ja meidän kovista yrityksistä huolimatta. Uhkasivat vielä sakottaa meitä ja puvut myynyttä yritystä laittoman maahantuonnin yrityksestä. Yli kolme kuukautta myöhemmin asiaa selvitellään yhä. Only in India.  Kanssakilpailijoilta löytyi kaikkea banaani- ja tiikeripuvuista supersankareiden viittoihin, joten asujen menetys oli pettymys. Oli meillä sentään peruukit, tiiminimellä Pinky & The Brain -koristetut t-paidat ja päheä hippiriksa.

Intian teillä näkyy sellaisia menopelejä, että hippiriksallakaan emme herättäneet juurikaan huomiota. Enemmän kummastusta herätti valkonaama riksan ratissa. Meille vilkutettiin ja naurettiin. Meidät nähdessään ohiajavat autot usein hidastivat ja päästivät ohi useamman kerran lisää pällistelläkseen.

Monesti paikalliset viuhtoivat meitä pysähtymään luullen meitä taksiksi. Ilme oli näkemisen arvoinen, kun ratissa istuikin länsimaalainen afroperuukissa. Kyyti ei yhtäkkiä kelvannutkaan. Myös nainen riksan ratissa on intialaisille vielä kauhistus.

Aivan kuin riksan ajamisessa Intiassa ei olisi tarpeeksi haastetta, hommaa vaikeutettiin jokapäiväisillä lisähaasteilla. Näitä suorittaessa oli poikettava kiertoteille maaseudulle, ja eksymisiltä ei vältytty. Haasteisiin kuului esimerkiksi poliisien kanssa poseeraaminen tai vanhan linnoituksen raunioiden löytäminen paikasta, jonne navigaattori ei löydä ja jossa kukaan ei ymmärrä lontoota.

Maisemien ihailuun ei ollut aikaa, ja nähtävyydet jäivät näkemättä. Toisaalta paikallisten kanssa tuli turistua enemmän kuin normilomalla jo pelkästään siksi, että neuvoa piti pysähtyä kysymään koko ajan. Poseerasimme paikallisten kanssa kuin julkkikset, ja meitä kutsuttiin vierailemaan paikallisten kyliin ja koteihin, mutta aika oli aina kortilla.

Riksarallia ei voiteta kaahaamalla. Vaakakupissa painavat pisteet, joita saa kerättyä mm. suorittamalla haasteet, selviämällä maaliin ilman ongelmia, auttamalla muita kilpailijoita, olemalla ajoissa aamulla ja tarjoamalla järjestäjille iltakaljoja. Muiden kilpailijoiden sabotaasi ei ole kiellettyä. Eräänä aamuna jonkun tuulilasi löytyi peitettynä partavaahtoon. Toisessa riksassa oli enää kaksi rengasta. 

Täysin oman onnemme nojaan meitä ei jätetty. Jos alkoi näyttää siltä, ettei pääse sinä päivänä maaliin, ohjeena oli soittaa järjestäjille, jotka auttoivat tilanteen mukaan. Osallistujille jaettiin sim-kortit. Meidän korttimme ei toiminut. Järjestäjät yrittivät turhaan hommata meille uutta, mutta byrokraattisessa Intiassa sekään ei ole niin yksinkertaista. Koska tekniset viat ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, reitillä kulki mukana mekaanikko omalla autollaan. Mekaanikkoa olisi kuitenkin joutunut odottamaan tuntikausia. Paras ratkaisu oli yrittää korjata ongelmat itse paikallisten kyläläisten avustuksella.

Osallistujista lähes kaikki kärsivät rikkoutuneesta renkaista tai muista vioista. Meillä kävi säkä, ja ainoastaan kerran bensatankki pääsi tyhjenemään. Silloinkin olimme vain 50 metrin päässä huoltoasemasta, minne päästiin työntämällä. Hyvän onnen hindulaisuuden norsujumala Ganesh oli meillä matkassa mukana.

Viimeisenä päivänä pölyisinä, likaisina, kädet rakkuloilla ajamisesta, ranteet kipeinä ja kroppa jumissa ajoimme maaliin. Ennen kaikkea olo oli helpottunut. En tiedä olisinko kestänyt rallia enää sekuntiakaan kauemmin. Kun kaikki olivat päässeet maaliin, oli voittajien kruunajaisten aika. Paikalla oli taas televisiokameroita. Haasteet on tehty voitettaviksi! Kaikki se hiki ja stressi palkittiin, kun meidät kruunattiin voittajiksi. Parempaa lopetusta häämatkalle ei olisi voinut toivoa, vaikka tässä vaiheessa matkaa palkintona olisimme mieluummin vastaanottaneet rantaloman tai rahapalkinnon kuin toisen rallin! Voitimme nimittäin toisen rallin kesäkuulle läpi Keski-Aasian stan-maiden. Jos kiinnostuit, lisäkuskeja kaivataan!

Rallin lopetusbileet olivat villit. Olihan meillä paljon juhlittavaa. Jokaisella oli voittajafiilis, sillä olimmehan kaikki hengissä! Seuraavana aamuna hämäriä muistikuvia oli twerkkauskisasta ja Bollywood-tanssiliikkeistä seepranpää päässä. Jossain vaiheessa poliisit tulivat pistämään stopin juhlinnalle, mutta päätyivätkin ottamaan videota kekkereistä ja kaverikuvia yhdessä valkonaamojen kanssa. Only in India.

Riksaralli ei siis ollut varsinaisesti se rentouttavin osa hanimuunia. Rallin jälkeen palkitsimme itsemme parilla yöllä viiden tähden Leelassa Chennaissa, jossa autuaasti unohdimme hetkeksi olevamme Intiassa. Toipuminen otti aikansa vielä kotiin saapumisen jälkeenkin, mutta pikkuhiljaa olemme alkaneet haaveilla seuraavasta seikkailusta.  Löytyykö teiltä ideoita seikkailumatkaan?