Filippiinien herkkuja

Filippiinien herkkuja? Löytyykö sieltä sellaisiakin? Ainakin viime matkan jälkeen aiheesta kirjoittamani artikkelin lukija saa ehkä sellaisen kuvan, että ei. Näin toisen reissun jälkeen on pakko sanoa, että vaikka maailman yrjöttävin keittiö ehkä on liioittelua, filippiiniläinen ruoka ei vieläkään vakuuttanut.

Vaikka meidän mielestämme filippiiniläinen keittiö edelleen kalpenee muille Kaakkois-Aasian maille, sieltä löytyy myös, uskokaa tai älkää, hyvää ruokaa. Ennen kuin mennään tämän reissun Mad Cook-osioon, pieni katsaus siihen, mitä Filippiineillä kannattaa syödä.

Filippiiniläiset syövät paljon meren eläviä tuoreina sekä myös kuivattuna ja useamman kerran päivässä. Niitä täällä kannattaa turistinkin syödä (ainakin tuoreena, kuivatun nimeen en menisi vannomaan). Maista ainakin Filppareiden versiota cevichestä eli kinilawta, kalaa kookosviinietikassa ja calamansissa eli filippiiniläisessä limetissä ja mausteissa.

Puerto Princesassa olisi rikos missata isoon bambumajaan rakennettu Kalui -ravintola. Päädyimme murkinoimaan täällä ison juhla-aterian merkeissä kahteen otteeseen. Oli pakko päästä vielä toisen kerran maistamaan kaikkea mitä ei ensimmäisellä kerralla maistettu.

Koko reissun kulinaristinen kohokohta oli varmaankin lechon, eli kokonainen paistettu sika Taon saarihyppelyreissulla. Possu on Filippiineillä juhlaruokaa. Kasvissyöjät silmät kiinni!

Adoboa on vaikea välttää Filppareilla, ja vaikka se kai perinteisesti tehdään possunihrasta, sitä onneksi saa myös kalalla tai kanalla. Pari uutta makuelämystä olivat sinigang -keitto, joka saa makunsa tamarindista, sekä nuudelit filpparityyliin eli pancit. En pyörtynyt ruokaorgasmista, mutta ihan jees. Muuhun Aasiaan verrattuna filippiiniläiset eivät upota ruokiaan mausteisiin, vaan ruoka on varsin mietoa. Viinietikkaa, valkosipulia, soijaa, calamansia ja kookosta. Älä missaa calamansimehuja tai -drinkkejä! Omnomnom.

Aika randomisti Puerto Princesassa oli tarjolla paljon krokotiilia lähistöllä sijaitsevien krokotiilifarmien vuoksi. Sizzling sisig eli mausteissa marinoitu kuumalla lautasella tarjoiltava ruokalaji, perinteisesti possun päästä tai maksasta tehty, syötiin tällä kertaa krokotiilin muodossa Kinabuchs -ravintolassa (toinen must-visiitti!). Hyvää oli!

Kuten edellisestä artikkelista varmaan kävi jo selväksi, filippiinoille maistuu myös kaiken maailman kummallisuudet ankanalkioista satavuotiaisiin muniin ja linnunpesiin. Kyllä vain, luit oikein. Corong-Corongin rantaravintolassa siristelin silmiäni, kun listalla näytti olevan tarjolla linnunpesäkeittoa. Tämä kiinalaisten paljon rakastama linnunpesäkeitto, joka on rakennettu lintujen syljestä, on itse asiassa Palawanin kuuluisa erikoisuus. El Nido on jopa saanut nimensä tästä herkusta (el nido = pesä). Filippiinot itse eivät niitä taida syödä, vaan pesiä tarjotaan turisteille ja myydään ulkomaille. Puoli kiloa tätä herkkua kustantaa kansainvälisillä markkinoilla jopa 4000 euroa! Linnunpesien uskotaan mm. parantavan vastustuskykyä, libidoa ja ruoansulatusta.

Kuten monet muutkin kiinalaiset herkut, tämäkin on luonnonsuojelijoiden näkökulmasta kiistanalainen herkku. Me emme raaskineet ruokailla lintupoloisten kodilla, mutta ei hätää, Mad Cook-osiota varten saimme toisen mahdollisuuden……

Siispä: TERRRRRVETULOA maailman YRRRRRRJÖTTÄVIMPÄÄN keittiöön Filippiineille!!!!!

Puerto Princesan Kinabuchs -ravintolassa on tarjolla myös filippiiniläinen erikoisuus, joka saa monet länsimaalaiset yökkäämään ja kurottamaan kohti vessanpönttöä. Mutta maassa maan tavalla, ja meidän reissufilosofiaamme kuuluu syödä siellä ja sitä mitä paikallisetkin.

Tamiluk on mangrovepensaiden sisällä kasvava noin 30-senttiseksi ja 2-3 sentin paksuiseksi kasvava mato. Paikalliset herkuttelevat niillä lapsesta asti. Madot syödään sellaisenaan tai viinietikkaan upotettuina. Valitsimme jälkimmäisen.

Meille sanottiin, että ne maistuvat ostereilta. Mehän rakastamme ostereita. Mutta nämä madot eivät maistuneet ostereilta. Ne maistuivat madoilta. Mullan vivahteilla höystettynä.

Totuuden nimissä myönnettäköön, että oma kokemukseni jäi pikku puraisun tasolle. Tämä ensisijaisesti siksi, että siinä missä useimmilla ihmisillä on hämähäkki- tai käärmekammo, itse kärsin matofobiasta. Urhea miekkoseni sen sijaan veteli useamman kurkusta alas, mutta ei ollut hänkään kovin vaikuttunut matojen mausta.

Muistakaa reissussa, kaikkea pitää maistaa! 🙂

Lue myös: Ankanalkioita ja muita Filippiinien herkkuja