Onnenpäiviä paratiisissa Vanuatulla

Bussimatka Luganvillestä Lonnoc Beachille kesti puolitoista tuntia, ja nautin joka hetkestä. Vaikka kyyti oli pomppuinen, ja olin pahoinvoiva (kavastako ei muka tule darraa?!), maisemat olivat mielettömät. Vanuatu on uskomattoman vihreä. Palmumetsiä, tiivistä vihreää sademetsää, jokia, kylien elämää, eläimiä ja iloisia ihmisiä. Ja aurinko paistoi vihdoinkin.

Onnenpäivät koittivat, kun pääsin paikan päälle Lonnoc Beachille. Riippumatot keinuivat tuulessa, kirkas turkoosi vesi kimmelsi auringonlaskussa, palmut huojuivat, eikä ristin sielua. Siispä sain Lonnoc Beach Bungalowsista hanimuunisviitin, isoimman bungalowin vain pari metriä rannasta. Bungalow oli rakennettu paikalliseen tyyliin; avoin katto ja kylmä suihku, hyvin basic, mutta täyttä luksusta paikallisissa standardeissa.

Juuri kun luulin saapuneeni paratiisiin, josta en ikinä tahdo lähteä, NÄIN SEN. Se tuijotti minua kahdeksalla silmällään bungalowin seinästä. Jäädyin enkä uskaltanut edes hengittää. Peruutin hitaasti ulos mökistä ja juoksin hakemaan apua. Daniel, paikallinen mies joka huolehtii resortista, vain nauroi, kun kerroin, että minulla on ‘pikkuruinen’ hämisongelma (halkaisija 15 cm). Hän hoiti asian, kun itse odotin ulkopuolella, ja vannoi vetäneensä hirviön vessanpöntöstä alas.

Nämä viimeiset päivät Vanuatulla olivat sitä, mitä tulin täältä hakemaan. Olin paratiisissa. Pulikointia, snorklailua ja auringossa levyttämistä. Viereinen Champagne Beach on ehkä uskomattomin ranta, mitä olen koskaan nähnyt. Valkoista puuterihiekkaa ja kristallinkirkasta vettä. Ja mikä parasta, paria hassua vierailijaa lukuun ottamatta ranta oli kokonaan meikäläisen. Yhtenä päivänä koralleilla snorklaillessani bongasin kilpikonnan, ja seurasin sitä veden alla pitkän aikaa. Unohtumattomia hetkiä! Ei minun pieni pääni olisi osannut kuvitellakaan tämmöisen paratiisin olemassaoloa. Olin nämä päivät varmaan maailman onnellisin ihminen. Päivät menivät kuin unessa, ja todella onnellisessa sellaisessa.

Resortissa oli meikäläisen lisäksi vain ryhmä vanhoja aussiukkeleita Rotary-järjestön reissulla rakentamassa paikallisille sairaalaa. Vapaaehtoistyö paratiisissa ei ole paskempi tapa parantaa maailmaa! Hengailin näiden herttaisten pappojen kanssa silloin kun he eivät olleet duunissa. Söimme aamiaiset ja illalliset yhdessä, joimme rommia ja teimme retkiä ympäristöön lava-auton kyydissä paikalliseen tyyliin. Ensi kerralla lisää juttua näistä retkistä, sekä myös hirviötarantellan paluu…. Stay tuned!