Categories: bali

Maailman kalleinta kahvia Balilla – Kopi luwak, eläinrääkkäystä?

Voisi kuvitella, että useimmille ihmisistä ei tarvitsisi sen enempää selitellä, miksi ulosteesta tehtyä kahvia ei kannata juoda. Kopi luwak, sivettikissojen kakkakahvi on kuitenkin yksi maailman kalleimmista kahveista.

Roopeankkojen lisäksi tätä luksuskahvia ostavat monesti tietämättömät turistit, jotka uskovat saavansa siitä hauskan vitsin kotona kerrottavaksi. Kissakahvia tuotetaan pääasiassa Balilla ja muualla Indonesiassa, mutta myös esimerkiksi Vietnamissa.

Vuosia sitten Balin reissulla vierailimme yhdellä Balin lukuisista kahviplantaaseista, joista useimmat myyvät myös tätä kuuluisaa sivettikissoihin kuuluvan musangin jätöksistä tehtyä gourmetkahvia.

Täällä kohtasin ensimmäistä kertaa sivettikissan, joka ei kissamaisesta olemuksestaan huolimatta ole kissaeläin.

Toivon, että en olisi, sillä samalla näin, minkälaisissa olosuhteissa näitä elukoita pidetään.

Kopi luwak (kopi=kahvi, luwak=sivettikissa) -kakkakahvi syntyy, kun eläin popsii kahvinmarjoja, jotka eivät sula elimistössä, vaan pavut poimitaan tuoreista jätöksistä.

Suoliston läpi kulkeminen ilmeisesti tuo kakkakahviin uuden jännittävän aromin, jota jotkut kuvailevat suklaiseksi.

Samalla se poistaa kahvista kitkeryyden.

Kopi luwak maksaa jopa 30 euroa sadalta grammalta. En ole kahviasiantuntija, itsehän juon pääasiassa pikakahvia. Mutta tämä särähtää korvaani pahasti huijausryöstöltä. On vaikea uskoa, että kakkakahvi on hintansa arvoista. Varsinkin, kun nykyään sitä tuotetaan sen verran, ettei sitä harvinaisuudeksi voi enää kutsua.

Kakkakahvin pimeä puoli

Kakkakahvi tulee korkean hintansa lisäksi sivettikissojen elämän kustannuksella. Sille ei voi hintalappua laittaa. Eläimiä pidetään pikkuruisissa kanahäkeissä. Muistan vieläkin sen järkytyksen, kun näin vain puoli metriä leveät häkit, joiden lattiakin oli metalliverkkoa. Sivettikissojen määrä vankeudessa on kymmeniä tuhansia.

Kaiken kukkuraksi sivettikissojen puutteessa viljelijät käyttävät joskus korvikkeena sen uhanalaisia sukulaisia.

Niitä ruokitaan yksipuolisella ravinnolla, kahvimarjoilla. Tämä pieni kisu voi saada päivässä yli sadan kahviannoksen verran kofeiinia. Määrä pistäisi jo ison miehenkin sekaisin. Ei tarvitse olla aivokirurgi hoksatakseen, että tämä ei voi olla niille kovin terveellistä.

Seurauksena kissat elävät kärsimyksessä ja kuolevat varhain aliravitsemukseen.

Luonnossa niillä on monipuolinen ruokavalio. Kahvimarjoista ne poimivat vain parhaat, jonka uskotaan olevan yksi tekijä kahvin hyvässä maussa. Sitä ajatellen vankeudessa elävien sivettikissojen kahvin ei edes pitäisi olla niin hyvää kuin villien kissojen kopi luwak, jos joku vielä tarvitsee lisäsyitä kahvikupillisen skippaamiseen Balilla.

Pikkuhiljaa tietoisuus kopi luwakiin liittyvistä eettisistä ongelmista on kasvanut. Vastauksena Balilta löytyy entistä enemmän myös villien sivettikissojen kopi luwakia, mutta kaikki ei ole sitä miltä se näyttää.

Viljelijät ovat itse myöntäneet, että kysyntään vastaaminen pelkästään villien sivettikissojen jätöksillä olisi mahdotonta.

Kissoilla on valtavat reviirit, ja jätökset täytyy kerätä tuoreina. Jätöksien kerääminen luonnosta on siis vaikeaa, ellei lähde seuraamaan kissoja pitkin metiköitä pitkin öitä. Miksi kahvinviljelijät vaivautuisivat tähän, kun on helpompikin tapoja? Kannustimena kun toimii usein vain kahiseva.

Onko kopi luwakin nauttiminen vastuullisesti edes mahdollista?

PETA:n mukaan monesti plantaasien väitteet villien sivettikissojen kahvista ovat huijausta. Kenties häkit ovat piilossa, pavut ostetaan muualta, tai joskus kahvi ei ole sivettikissoista edes peräisin, vaan samanlainen maku on saatu aikaan keinotekoisesti.

Balin reissaajille vinkiksi; kahviplantaaseja voi joskus olla vaikea välttää. Ne sisältyvät lähes joka retkeen, sillä kuskit saavat komissiota turistien kärräämisestä plantaaseille. Kannattaa ilmoittaa kuskille jo hinnasta neuvotellessa, että plantaaseilla ei käydä. Siis ainakaan, jos siellä pidetään sivettikissoja.

Sertifioidusti ja vastuullisesti villien sivettikissojen kahvia myyvät plantaasit ovat hyvin harvassa, mutta niitä on olemassa. Parhaimmillaan vastuullinen tuotanto voi jopa edistää sivettikissojen hyvinvointia suojelemalla niiden elinympäristöä.

Joka tapauksessa kopi luwakin tuotanto kaipaa kipeästi valvontaa ja säädöksiä. Jos et voi jatkaa elämääsi maistamatta kakkakahvia, ota ainakin tarkkaan selvää, mistä sitä ostat.

Mieti kahdesti, ennen kuin ostat eläinrääkkäystä kahvikupissa.

Lisää juttuja VASTUULLISESTA MATKAILUSTA


Muuttolinnun löytää Fabon lisäksi myös Instasta, Twitteristä ja Snäpistä nimimerkillä ankkis1 . Blogia voit seurata myös Blogit.fi :ssä, Blogipolussa ja Bloglovinissa.

Anna

View Comments

  • Onneksi en juo lainkaan kahvia, niin en sitten tuotakaan, en luomuna, en epäreiluna. Tulisi vain paha mieli tuollaisen tyrkyttämisestä. Minä voisin kyllä tarvita satakertaisen kofeiiniannoksen, möisinköhän omaa ulostettani. Kerrankin olisi jotain, jota minulla on paljon ja jota mielellään tuottaa. Aamut illat vain istun pöntöllä ja saldo juoksee.

    • Hahhah :D Ehkä siun kannattaisi ruveta popsimaan noita kahvimarjoja. Joo, kahvittomuus on hyvästä. Vaikka itsellä on isoja vaikeuksia jo pelkästään pariin kuppiin rajoittamisessa...

  • Mä kävin vastaavalla pientilalla Vietnamissa viime vuonna ja olin kyllä tosi järkyttynyt. En tiedä mitä olis pitänyt odottaa, mut ehkä viimeisenä noita rautahäkkejä joihin hädintuskin mahtui yksi kissa. Jotenkin vielä uskomattomampana pidin sitä että noitakin kissoja ihan avoimesti esiteltiin tuolla kahvia ostaville. Ei voi ymmärtää mitä ihmisen päässä liikkuu jos noi nähtyään tekee vielä mieli kokeilla kakkakahvia... :/

    • Okei, eli niitä löytyy myös Vietnamista. Taitaa löytyä aika laajasti Kaakkois-Aasiasta. Sanoppa muuta, joillakin ei ehkä hälytyskellot vielä soi edes pienessä häkissä kyhjöttävän kissan nähtyään. Mutta uskon, että tietoisuus kasvaa, vaikkakin hitaasti...

  • Hyvä että tällaisesta kirjoitetaan! Ihan käsittämätöntä, että jotkut ostaa kyseistä kahvia. Pelkkä ajatus ei kuulosta kovin kivalta ja outoa että tuolla tavalla valmistettu kahvi voisi todella maistua hyvälle. Kamalaa että tätä tapahtuu! :(

  • Hyvä, että tuot näitä asioita esille. Toivon mukaan kukaan ei ostaisi kakkakahvia, ainakaan epäeettisesti tuotettua. Kysynnän vähentyminen on paras keino lopettaa sen tuottaminen.

  • En ollut ennen Balin visiittia koskaan moisesta kakkakahvista kuullutkaan, mutta kuten kirjoititkin turistit karrataan usein naille tiloille minka tahansa retken yhteydessa - me paadyimme sellaiselle matkalla melontaretkelle. Ei kylla kaynyt mielessakaan ostaa mitaan sielta, vaikka en ollut tietoinen elainten huonosta kohtelusta. Kaikenlainen elaintuotteiden tehotuotanto on kylla yhta lailla julmaa, kakkakahvia nyt on helppo valttaa mutta ihmisten tulisi olla tietoisia myos lihan, maitotuotteiden ja kananmunien tuotannon julmuudesta.

  • Ehkä pitäisi käydä vietnamissa.. Kanat on kanan kokoisissa häkeissä, koirilla niin pahoja iho-ongelmia että raapivat kaikki karvansa pois, eläimet kytketty päiväksi aurinkoon metrin mittaiseen naruun, kaloja pidetään pienessä ahtaassa ämpärissä, samoin kilpikonnia tai rapuja, kalastetaan sellaisilla koukuilla, että koukku voi mennä kalan kupeestä sisään tai entäs sitten se, että koirilta joko poltetaan tai revitään nahka koiran ollessa elossa?
    Näitä löytyy valitettavan paljon, mutta niitä löytyy myös Suomesta. Jos ihmiset olisivat edes hitusen valmeutuneimpia, niin tapahtuisi jo valtava muutos.

    • Kiitos kommentista! Joo, muistan Vietnamin reissulta osin samoja juttuja. Onhan näitä, eikä tarvitse paljon edes etsiä. Siksi näistä on hyvä puhua, lisätä tietoisuutta ja toivon mukaan saada ihmiset ajattelemaan. Ehkä sitten pikkuhiljaa ajan kuluessa jotain muutosta tapahtuu, vaikka se onkin valitettavan hidasta.

  • En ollut kuullutkaan tällaisesta kahvista - mutta hyvä että kuulin, osatakseni välttää sitä. Sydäntäsärkevää ?

  • Kukkahattutädit taas huutelee. Tuo on kumminkin paikallisille ihmisille hyvä elinkeino. Jos länsimaiset ihmiset jättäisivät turhamaiset tapansa kuten matkailu, mässäily ja mammonan keräily, jakaisivat vaurauden tasaisesti jolloin ihmisillä elämä olisi muutakin kuin taistelua ruuantähteistä. Tälläisessä tapauksessa kenenkään kukkahattutädin ei tarvitsisi kauhistella hädässä elävien ihmisten julmuutta. Kuinkahan moni olisi valmis tasaamaan tulotasonsa köyhien kanssa jolloin inhimmillinen kärsimys loppuisi? Ei varmaan ainakaan yksikään kauhistelija.

Recent Posts

  • Marokko

CHEFCHAOUEN ON MAROKON SININEN HELMI

Marokon sininen kaupunki Chefchaouen on lumoava näky. Siniseksi maalatut kadut luovat boheemiin vuoristokylään maagisen tunnelman. Entä tiesitkö, että Chefchaouenilla on…

7 vuotta ago
  • Marokko

MAROKKO – TIEDÄ NÄMÄ 15 ASIAA ENNEN MATKAA

Marokko on rikkaan kulttuurin, värikkäiden soukien ja ihmeellisen arkkitehtuurin maa. Vietimme Marokossa hiljattain kaksi kuukautta ja rakastuimme sen monipuolisuuteen. Tässä…

7 vuotta ago
  • Arjen avautumisia

Paluu Australiaan – Missä mennään, miten menee?

Hiljattain palasimme Australiaan 15 kuukauden matkalta. Niin paljon kuin rakastinkin jokaista matkan matkakohdetta, olin myös odottanut paluuta. Pysähtymistä, rauhoittumista ja…

7 vuotta ago
  • Malediivit

MALEDIIVIEN FULHADHOO – PAIKALLISSAARTEN TIMANTTI

Fulhadhoo on Malediivien kauneimpia paikallissaaria. Sen rantaa on usein kutsuttu paikallissaarten parhaaksi. Kaiken kukkuraksi täällä rannalla loikkii vielä toistaiseksi enemmän…

7 vuotta ago
  • diginomadi

NOMADIELÄMÄN OPETUKSET x 13

Matkustaminen on yksi elämän parhaita kouluja. Yli vuoden kestävä matka on melkein kuin intensiivikurssi omaan itseen ja elämään. Mitä diginomadina…

7 vuotta ago
  • Malediivit

MALEDIIVIT EDULLISESTI – HINTATASO JA BUDJETTI

Malediiveilla on perinteisesti ollut maine kalliina luksuskohteena. Paikallisten saarilla matkustaakseen ei kuitenkaan tarvitse uida rahassa, vaan nykyään Malediiveilla voi lomailla…

7 vuotta ago