Yksi Länsi-Australian kohokohdista löytyi pian osavaltion rajan ylityksen jälkeen. Esperance olisi oikeastaan pitänyt pitää meidän omana salaisuutenamme. Toivottavasti joku siellä ruudun toisella puolella joskus osaa arvostaa, että jaan kanssanne nyt tämän Western Australian timantin. Älkääkä kertoko tästä kaikille!
Mikä olisikaan ollut parempi päätös pitkälle ja puuduttavalle ajomatkalle läpi Nullarborin autiomaan, kuin valkohiekkaiset, kilometrejä pitkät, tyhjyyttään ammottavat hiekkarannat mehustettuna turkoosina kimmeltävällä merellä? Esperancen lomakeitaan alueella tällaisia paratiisirantsuja on yli 16. Täällä kelpasi pestä pois erämaan punaisen pölyt!
Twilight Beach on nimetty jossain rankingissä Australian parhaaksi, eikä suotta. Puhdasta valkoista hiekkaa, kaikissa turkoosin ja sinisen sävyissä kimmeltävää vettä. Turha tätä on sen enempää hehkuttaa, kuvat puhukoon puolestaan!
Esperancesta löytyy myös koskemattomia saaria, kenguja ja muita Australian elikoita, ja kaunista värikästä luontoa kukkaketoineen. Valkoistan hiekkarantojen edustalla avautuu 110 saaren Recherchen saaristo.
40 kilometriä Esperancesta itään sijaitsee Cape Le Grandin kansallispuisto, yksi läntisen Australian suosituimmista syrjäisestä sijainnista huolimatta. Nappasimme leirintäalueen viimeisen vapaan paikan. Kirkkainta vettä ja valkoista hiekkaa silmänkantamattomiin, välillä koko kilometrien pituinen Cape Le Grandin rantsu oli kokonaan meidän.
Kansallispuiston muut rantsut eivät tämän rinnalla kalvenneet. Lucky Bay on nimetty jossain Australian valkoisimmaksi rannaksi, mutta kuuluisampi se on kenguruistaan. Tätä rantaparatiisia eivät nimittäin pysty vastustamaan edes kengut, jotka liittyvät silloin tällöin ihmisten seuraan rannalle aurinkoa palvomaan. Me emme kuitenkaan valitettavasti päässeet todistamaan kengujen brunaamishommia, vaan jouduimme tyytymään toistemme seuraan. Muutama päivä meni nopeasti kansallispuiston lukuisilla rannoilla, jotka ammottivat kutsuvasti tyhjyyttään muutamia hassuja vierailijoita lukuunottamatta.
Aamulenkkejä pitkin loputtomuuksiin jatkuvia rantsuja, viilentäviä kylpyjä kirkkaassa vedessä, hiekkaa varpaissa, aurinkovoiteen ja meriveden tuoksu, auringonlaskuja autiolla rannalla viinilasin kera, nukahtaminen ja herääminen siihen, kuinka aallot lyövät rantaan… Ei ihme, että monet viipyvät kansallispuistossa maksimiajan 28 päivää, jonka jälkeen tänne ei saa palata vuoteen.
Esperance on luonnon ja varsinkin rantojen rakastajan paratiisi! Nämä rantapummit olivat seitsemännessä taivaassa. Jos kuoleman jälkeinen taivas on totta, se on täällä.
Tiukka aikataulu pakotti meidät jatkamaan matkaa, mutta tänne vielä palataan joskus!
Oho, onnittelut, mites tää tänne päätyi? 🙂 Hienoa!
Ai ai miten ihania kuvia! Ja etenkin tuossa sivulla, toi Taj Mahal kuva on loistava ! 🙂
Anna-Kaisa, nauttikaa nyt, sitten se arki koittaa. Mutta vähän enemmän ja useammin isukki toivois tietoa missä mennään.
Erinäisistä syistä muutin tähän osotteeseen, en tiiä vielä oliko hyvä valinta vai ei, se selviää varmaan jossain vaiheessa!
Löysin sun blogin nyt Rantsun kautta ja heti on ollut pakko lukea vanhoja postauksia läpi. Tosi upeita kuvia! Niitä voisi olla vähän isompinakin…
Vaatii tosiaan vielä vähän säätämistä tää rantsun blogi, yritän vääntää kuvat isommiks 🙂
Nice!
Ai mitäää ! nyt vast huomasin! Luin takautuvasti sun postauksia joku yli 10 kpl ja vasta tän kohalla huomasin osoiteenmuutoksen 😀