Bantayan – Pala paratiisia Filippiineillä

Filippiinien Bantayan on paratiisisaari, jonka halusin pysyvän omana salaisuutenamme. Vielä hyvin rauhallinen saari, jossa palmupuut reunustavat valkohiekkaisia rantoja. 

Mietin pariin otteeseen, julkaisenko tätä artikkelia ollenkaan. Mutta koska meikäläisen blogi tuskin niin valtavan suurta yleisöä saavuttaa, teidät harvat lukijat palkittakoon nyt sisäpiirin informaatiolla!

Bantayanin saarelle pääsee Cebun kaupungista kolmen ja puolen tunnin bussimatkalla sekä puolitoista tuntia kestävällä lautalla. Bantayan usein unohdetaan sen vieressä sijaitsevan, hieman suositumman Malapasquan saaren hyväksi. Kenties Bantayanilla ei ole yhtä hienoja sukellusmahdollisuuksia, mutta me viihdyimme sen unelmien palmurannoilla paremmin kuin hyvin.

Viiden tunnin matka Cebusta Bantayanille oli paitsi puuduttava, myös piinaava, kun puolitoista penkkiä valtaava filippiinomies hyräili vieressä ‘I don’t want to miss a thing’ oktaavia liian korkealta. Filippiinot rakastavat karaokeaan traagisen paljon. Kärsimys palkittiin, kun hyppäsimme lautasta Bantayanin unelmien palmurantojen reunustamalle saarelle.

Bantayan on rauhaa rakastaville

Bantayanilta ei juuri autoja löydy, ja hurautimme satamasta kolmipyöräisellä suoraan rantsussa sijaitsevalle bambukattoiselle hotellille.

Tätä oli odotettu. Pääsimme taas heräämään ja nukahtamaan aaltojen liplatukseen joka päivä, parhautta!

Auringon laskiessa käpöttelimme pitkin rantaviivaa, jossa paikalliset kalastajat ahkeroivat perheineen, ja pikkulapset innoissaan vilkuttivat ja harjoittelivat englanninkielen taitojaan. Muita länkkäreitä ei vastaan tullut, paitsi illan tullen kourallinen kaivautui piiloistaan saaren muutamaan ravintolaan.

Olimme hieman huolissamme keleistä, sillä tähän aikaan vuodesta Filppareilla oli sadekausi, ja taifuunit ovat yleisiä. Onni oli taas kerran matkalaisten puolella, ja säät hellivät meitä melkein koko loman.

Näin off-seasonin aikaan turistit olivat laskettavissa yhden käden sormilla, ja hotellihuoneet irtosivat halvalla.

Toisaalta monet ravintoloista olivat suljettuja, ja valinnanvaraa ei juuri ollut. Se ei kuitenkaan meidän vaa’assamme paljon paina, kun saamme unelmien paratiisirannat kokonaan itsellemme!

Teimme pari venereissua läheisille saarille, joilta löysimme lisää paratiisirantoja. Kummallakin reissulla filippiiniläinen banca-botski simahti keskelle merta.

Bambumajamme ei ollut alkeellisimmasta päästä, vaan meidän reissustandareissamme varsinaista luksusta. Tämmöisessä kelpaisi asua vaikka loppuelämän!

Juhannusaattona palkkasimme pari pikkupoikaa kuskaamaan meidät kolmipyöräisellä saaren ainoaan baariin. Pikkuhutikassa halusin hypätä itse tankoon. Rankkaa duunia!

Baarissa koimme yllätyksen, kun baarin lavalla oli tuttu mies omasta hotellistamme naisten vetimissä. Hän toivotti meidät tervetulleeksi ja käski samantien lavalle lurauttamaan illan ensimmäiset, mutta ei viimeiset Britney Spearsit. Hurja ilta.

Lonely Planetissä sanotaan, ettei turisti ole käynyt Filippiineillä ennen kuin hän on osallistunut aitoon filippiiniläiseen karaokeiltamaan. Check!

Juhannuspäivä meni samoissa olotiloissa kuin suurella osalla Suomen kansasta. Tilanne alkoi epäilyttämään seuraavan päivän iltana, kun happi oli edelleen yhtä heikko. Kuinka ollakaan, kuumehourujahan ne olivat eivätkä krapulaa.

Biletys ja ihmismassat Boracaylla eivät nappaa? Kokeile Bantayania. Ihanan leppoisa ja letkeä saarifiilis, ja unelmarannat. Bantayanista tuli meidän happy place. 

Parin päivän toipilasajan jälkeen Cebussa olimme valmiit jatkamaan matkaa. Valitsimme seuraavaksi saareksi viereisen Boholin. Sieltä tunnelmia ensi kerralla!