Australian Brisbanesta teimme yhden yön retken sisämaan maaseudulle, jonne meitä vetivät etenkin raikkaan kuvaukselliset auringonkukkapellot. Täällä, Warwickin ja Alloran pikkukylien ympäristössä auringonkukkia nimittäin kasvatetaan niin paljon, että täältä löytyy myös peltojen läpi kulkeva Sunflower Route. Tai niin me luulimme…
Ajomatkalla ihailimme kullankeltaisen heinän peittämää maalaismaisemaa, joka muuttui Main Range National Parkin läpi ajaessa tummanvihreäksi vuoristoksi.
Heitimme kamat Airbnb -kämppään, jonka takapihalta avautuivat näkymät aina vihreille kukkuloille saakka, ja lähdimme metsästämään auringonkukkia.
Meitä odotti karvas pettymys. Auringonkukkareitillä vastaan ei tullut yhden yhtäkään, edes muovista perhanan auringonkukkaa. Aurinko alkoi jo laskea, ja alkoi vahvasti näyttää siltä, että auringonkukat jäävät näkemättä.
Lähdimme suuntaamaan takaisin, ja vihdoin, viimeisen mutkan takaa avautui peltokaupalla auringonkukkia. Sydän ehti jo hypähtää innosta. Kunnes näimme, että ne kaikki olivat kuolemaisillaan.
Kuihtuvat auringonkukkapellot ovat lähinnä surullinen näky. Niiden olisi pitänyt kukkia vielä maaliskuussakin, mutta kuulemamme mukaan Brisbanen kesä oli ollut tavallista kuumempi.
Koska tänne asti oltiin tultu, päätimme ne pari kuvaa kuitenkin näpsäistä. Useimmat pellot oli ympäröity piikkilangalla. Maanviljelijät taitavat olla kyllästyneitä pelloilla kirmaaviin Instagrammaajiin. Löysimme rakosen, mistä hetkeksi piipahdimme pellolle.
Nuukahtaneet kukkaset eivät ihan tämän retken arvoisia olleet. Jos jotain positiivista, niin saimme sentään yllättäen nauttia räiskyvästä auringonlaskusta.
Jos olisimme olleet fiksuja, emme olisi varanneet yöpymispaikkaa etukäteen. Olisimme soittaneet paikalliseen turisti-infoon ja kysyneet, ovatko auringonkukat pystyssä ja elinvoimaisia.
Onneksi auringonkukat eivät kuitenkaan ole alueen ainoa vetonaula.
Hyvin levätyn yön jälkeen oli virkistävää herätä maaseudun rauhasta Australian äänekkäiden lintujen rääkymiseen. Takapihalla loikki kenguruita, jotka säikytimme pois yrittämällä hiippailla lähemmäs.
Ennen matkan jatkumista tutustuimme Main Rangen kansallispuiston upeisiin vesiputouksiin. Yhdestä niistä pääsimme nauttimaan ihan kaksistaan. Onko mitään parempaa, kuin pulahdus vesiputouksen alle syrjäisen sademetsän keskellä?
On. Nimittäin pulahdus sellaisen putouksen alle, jota ei vartioi iilimadot. Patikoimme muille vesiputouksille ja ajoimme ainakin parikymmentä minuuttia. Koko sen ajan reiteni mehukasta verta imeskeli iljettävä iilimato. Kesken ajomatkan reittä kutitti, ja ojensin vaistomaisesti käteni sitä raapimaan….
Sain sellaisen sätkyn, että hyvä, ettei Rohan ajanut ojaan.
Rohan pelastavana prinssinä teurasti urhoollisesti mustan limanuljaskan, ja ymmärsi heti, että nyt täytyy saada nainen viinille toipumaan traumaattisesta kokemuksesta. Iilimadot ovat varmaan ällöttäviä kaikkien mielestä, mutta vielä enemmän niin, jos kärsit matofobiasta.
Löysimme toipumiseen täydellisen paikan. Spring Creek Mountain Cafe & Cottages olisi epäilemättä myös mahtava paikka viettää yö. Paikasta avautuivat hulppeat näkymät laaksoon ja sitä ympäröiville kukkuloille. Maistelulautasen ja viinilasillisen myötä madon aiheuttama pahin järkytys haihtui.
Vastoinkäymisiltä ei siis tällä retkellä vältytty. Silti, Main Range National Parkin vesiputoukset olivat näkemisen arvoisia. Suosittelen suojautumaan pitkillä lahkeilla!
Muuttolinnun löytää Fabon lisäksi myös Instasta nimimerkillä ms.coco.nut ja Twitteristä ja Snäpistä nimimerkillä ankkis1 . Blogia voit seurata myös Blogit.fi :ssä, Blogipolussa ja Bloglovinissa.
Uuh, iilimadot ovat ällöjä! Jollakin kävelyreitillä muistaakseni juurikin Australiassa niitä kiipi jalkoja pitkin sekä mulla että Hemmolla. Hrrrh. Mutta anyway, tosi kivalta tuolla noin muuten vaikuttaa – nuupahtaneista auringonlukista huolimatta.
Hyiii, missä kävelyreitillä? En oo nimittäin ennen täällä niihin törmännyt!
Voi miten harmillista, että auringonkukat oli jo heittämässä henkeään. 🙁 Osui teille sentäs upea auringonlasku vähän tuota hyvittämään. Mahtavat värit! Nuo vesiputouksetkin on niin hienoja. Aina parempi tosiaan, jos niistä saa nauttia ihan yksikseen ja todellakin ilman iilimatoja. Lasi valkkaria komeissa maisemissa tosiaan toimii moneen asiaan helpotuksena. 😀
Joo, ei se onneksi ihan hukkareissu kuitenkaan ollut, vaikka pari asiaa menikin pieleen! 🙂
Katsoinkin heti alkuun, ettei auringonkukat ole parhaimmillaan. Silti noissakin kuvissa on upeat värit ja jotenkin tykkään niistä välittyvästä melankoliasta. Ei siis ihan hukkareissu, vaikka ette hakemaanne löytäneetkään. Putoukset tietenkin näyttävät hienoilta ja ovat varmasti omassa rauhassa koettuina olleet elämys…kun iilimatokin paljastui vasta jälkeenpäin. Onneksi löytyi hyvä paikka järkytyksestä toipumiseen.
Joo, putoukset oli sentään hienoja, ja muutenkin kaunista aluetta, joten ei ihan hukkareissu kuitenkaan!
Oijoi mikä vesiputous! Pieni miinus kuitenkin lieveilmiöistä 😀
Mutta onneksi löytyi oikeanlainen ensiapukin, niin sai akuutimmat traumat purettua lasilliseen viiniä. Huikean hienoja kuvia kyllä! Harmi vain ettei ihan koko reissu mennyt putkeen, mutta kuvien perusteella se vaikutti silti jääneen plussan puolelle 🙂
Plussan puolelle tosiaan jäätiin kaikesta huolimatta. 🙂
Mikä pettymys noiden auringonkukkapeltojen kanssa! Hienoja kuvia kuitenkin ja niistä saa pienellä mielikuvituksella kyllä käsityksen, miten upeita olisivat täydessä loistossa. Ja auringonlaskun loistohan ei tuosta juuri parane! Iilimato sen sijaan… ufff. Niihin kavereihin tutustuimme Nepalissa vaelluksella. Ällöttävämpiä kavereita saa hakea, vaikka suurin osa muista ötököistä, mm. isot ja karvaiset hämähäkit, ovat mielestäni oikeinkin jees.
Isot hämähäkit ei ole yhtään jees!! 😀 Hyii!! Mutta joo, iilimadot on kyllä ötököistä kauheimpia. Oli aika traumaattinen kokemus. Koko loppumatkan olin hermona kosteissa metsissä ja vesiputouksilla.
Mun silmiin nuo auringonkukkapellot olivat aivan upeita! Me ei olla koskaan käyty katsomassa noita, vaikka itärannikolla ollaan aikaa paljon vietettykin. Ehdottomasti pitää tehdä vastaava retki joskus noihin kyliin! ? Vesiputousfotot näyttävät kerrassaan upeilta. Parasta on kun saa omassa rauhassa nauttia kauniista luonnosta, eikä muita turisteja parveile ympärillä, ainakaan laumoittain.
Miten muuten saitte iilimadon pois? Thomaksen jalasta kerran poistettiin sytkärin liekillä kuumottamalla, mutta muistaakseni tapoja on muitakin… ? Hyi, onneksi viini auttoi pahimpaan härkytykseen! ??
Titta
Suosittelen, ihan nättiä aluetta! Huomasin madon kesken automatkan ja siitähän paniikki syntyi. Olin jo kädelläni liikauttanut sitä sen verran, että se oli irronnut. Rohan sitten vaan huitaisi sen lattialle. Pysäytti auton ja hankkiutui limanuljaskasta eroon. 🙂 Kivasti kyllä veri lensi, se oli ehtinyt purra vielä kahdesti… Yhhh puistattaa ajatuskin vieläkin.
Auringonkukat ja auringonkukkapellot ovat vaan niin ihania.
Kotipihallammekin olen muutamana kesänä onnistunut kasvattamaan muutaman yli kaksimetrisen jättiläisen 🙂
Joo, auringonkukka on miun lempikukka!
Minusta nuo auringonkukat ovat upeita tuollaisina puolikuolleinakin. Kaunis paikka. Voin vaan kuvitella miltä tuolla näyttää kun auringonkukat ovat parhaimmillaan, kun nytkin on noin upeaa. 🙂
Hyvä että näyttää kivoilta tuollaisinakin. En ollut ihan varma, pitäiskö kirjoittaa niistä ollenkaan. 🙂
Oi vautsi, miten upean näköistä tuolla putouksilla on! Ja jollain tapaa pidän myös satumaisista auringonkukkakuvista. Vähän erilaista verrattuna niihin vanhoihin, tuttuihin instakuviin. Eli ei todellakaan hukkareissu!
Kiva että kelpaa tuollaisinakin! 🙂
Ihanan rehellinen kirjoitus, että matkailu ei ole aina pelkästään ruusuilla tai auringonkukilla tanssimista. Iilimato tähän oli piste iin päälle 🙁
Voin kyllä kuvitella, että vesipuisto itsessään oli upea näky ja mikäli auringonkukat olisivat kukkineet täydessä loistassa, niin olisi ollut myös aikamoinen elämys.
Juu, vesiputoukset kyllä korvasi auringonkukat 🙂
Minuakin miellyttää nuo auringonkukat ihan tuollaisenaankin 🙂 Hyvä, että sinulla oli pelastava ritari mukana matkassa!
No sanoppa muuta 🙂
Apua, olisin minäkin panikoinut ihan kunnolla, jos iilimato olisi minussa kiinni! Malesian viidakoissa yksi ehti lenkkariin kiinni, ja vaikka onneksi huomasin yökötyksen ajoissa, oli se silti kamala kokemus! Hyi, mitä yökötyksiä!
Jep, ne on kyllä ötököistä kauheimpia! Jos jotain positiivista, niin onneksi se ei ollut mikään kauhean iso. Traumaattinen kokemus silti 🙂
Voi noita auringonkukkia! Mutta monellako instagramissa on lähestulkoon kuihtuneita auringonkukkia? Teillä nyt ainakin uniikkeja sellaisia. Iilimadot on ällöjä mutta tuo putous oli upea!
Heheh totta 🙂
Vaikkei kaikki mennyt ihan nappiin, veikkaampa että tämän reissun muistatte pitkään. Minusta pelto tuollaisenaankin on kaunis. Vesiputoukset ovat upeita!
Muistetaan varmasti, sekä hyvässä että pahassa 🙂
Italiassa ja Unkarissa olen nähnyt aivan järkyttävän hienoja auringonkukkapeltoja. Tosin sielläkin ne ovat usein hyvin aidattuja. Tuskin turistien takia, vaan muista syistä.
Kuvien ottaminen itse kukista on ollut haastavaa. Ensin on pitänyt rymytä pientareiden ja ojien yli pellon reunaan ja sitten yrittää päättää haluaako nojailla kivisiin aitoihin kuinka paljon. Ne aidat on aina täynnä hämähäkejä ym. ällöä. Siksi useimmat kuvat on otettu autosta pitkällä zoomilla 😀
Tuolla pellollakin oli vähän liikaa kyllä hämähäkinseittejä sun muita.
Tuo vesiputous vie voiton auringonkukilta, ehdottomasti. Kuihtuneissa kukissa voi tosin olla omanlaisensa, kaunis ja melankolinen tunnelma. Ja hei, ensi kerralla sit voit lainata mun iilimatosukkia. Hankin ne aikoinaan Borneon reissulle, siellä noita vikkeliä kavereita riittää!
Iilimatosukkia, en oo kuullutkaan sellasista! Hyvä tietää ens kertaa varten 😉
Nuo kuolemassa olevat auringonkukat tekivät kuvista juuri tosi mielenkiintoisia! Mä mietin ensimmäistä kuvaa katsoessani, että onpa erikoisia auringonkukkia, mutta sittenhän se selvisi, miksi ne näyttivät niin erikoisilta. Mut kiehtovia kuvia mun mielestä!
Putouksetkin on kyllä upeita ja jo niiden vuoksi tuonne seudulle aivan varmasti voisi reissata. 🙂
Kiva että tykkäsit. Tosiaan pelkkien putouksienkin takia voi jo lähteä, ajomatka ei kuitenkaan Brisbanesta niin hullun pitkä ole.
Pitää mennä Australiaan asti, että saa iilarin koipeensa? Kyllä niitä täälläkin on. Mitä taas tulee auringonkukkaan, niin se kasvaa Bulgariassa. Tipi miettii Moskovassa, mennäkö vasemmalle, missä kasvaa auringonkukkaa, vaiko oikealle, minne ihmiset raahaavat auringonkukkaa tipille syötäväksi. Päätyy tietenkin tänne.
En muista Suomessa ikinä, onneksi, saaneeni iilaria koipeen 🙂 Ja toivottavasti en saa ikinä uudestaan, missään.
Voi pienet auringonkukkaraukat kun ovat aivan kuihtuneet! 🙁 Onneksi löysitte kuitenkin muuta ihailtavaa ja nähtävää. Ps. Rohanille muuten pisteet, traumatisoitunut nainen pitää todellakin viedä viinille limanuljaskakoettelun jälkeen! Ihana prinssi!! 😀
Joo, tiesi heti miten toimia 😉
Tästä saisi hyvän kauhujenkokemuksen – ensin kuolevat auringonkukat ja sitten iilarit. 😉 Mutta nuo valokuvat näyttävät kaikesta huolimatta niin kauniilta, että kauhu jää kauaksi. Australia vaikuttaa upealta paikalta elää!
Totta, kävi itse asiassa mielessä sama 🙂 En valita, itse kyllä viihdyn Ausseissa oikein hyvin 🙂
Sääli, että auringonkukat jo olivat kuihtumassa, mutta vesiputoukset toki ovat mahtavia ja kuvat kauniita. Muistan, että lapsena pyydystelimme juotikkaita ojasta (isompia kuin iilimadot). Syöttinä oli peltipurkki narun päässä. Niitä oli lopulta lasipurkillinen ja me tulevat “biologit” tarkkailimme niiden elämää.
Hyiii! En tiedä minkälaisia juotikkaat on, mutta en kyllä aio googlatakaan 🙂
Hui apua, iilimadot! Olisin reagoinut varmasti ihan samalla tavalla. Hyvin hoiti seuralainen tilanteen 😀
Jep, sillä oli homma hallussa 🙂
Aloin miettiä, miten mahtavaa tuolla onkaan sitten, kun auringonkukat ovat voimissaan. Kauniita kuvia!
Olis tosiaan kiva mennä joskus uudestaan kun auringonkukat on vähän enemmän elossa 🙂
Auringonkukat kuuluu mun ehdottomiin lempikukkiini – voin vain kuvitella, miten upeilta pellot näyttävät täydessä loistossaan! Aika uskomatonta muuten, että takapihalle oli eksynyt kenguru ja että suhtauduitte siihen (ilmeisesti?) noin rauhallisesti – itse kirjoittaisin varmaan kokonaisen postauksen ihan vain siitä, että olin kohdannut kengun, haha! 🙂
Hehe, tässä vaiheessa elämää Australiassa kengurut takapihalla ei ole enää sen kummoinen ilmestys. Sitä sattuu aika usein kaupunkien ulkopuolella 🙂 Just taannoisella pohjoisen Queenslandin reissulla ajettiin pellon yli jossa näkyi satoja kenguruita – ei viitsitty edes pysähtyä. 🙂